Viime viikonloppuna kävimme tutustumassa erääseen tapahtumaan nimeltä Nuit Blanche. Tapahtumaan tutustuminen alkoi aukiolta, jossa eräs yhtiö jakoi paikallista herkkua ilmaiseksi. Herkun nimi on Poutine ja se sisältää ranskalaisia, ruskeakastiketta sekä jonkilaista juustoa. Ja se oli aivan uskomattoman hyvää. Aukiolla sama yhtiö järjesti poutinen syömiskilpailun ja jäimme sitä seuraamaan. Kilpailun voittaja söi 10minuutissa noin 11kg poutinea. Aivan uskomaton määrä.
| OmnOm |
| Ilmaista energialitkua ranskalaisten kyytipojaksi (y) |
Sen
jälkeen menimme Eaton Centeriin lämmittelemään, koska ulkona oli aivan
uskomattoman kova ja kylmä tuuli. Myöhemmin noin klo 19 lähdimme
tutustumaan Nuit Blanche-tapahtumaan. Tapahtumassa ympäri Toronton
kaupunkia oli järjestelty (kuulemma) taidetta, mutta näimme niistä vain
muutaman. Silti oli mukava vain pyöriä keskustassa kuin päätön kana ja
nähdä miten paikalliset viettävät tällaisia tapahtumia. Onneksi
mukanamme oli muutama paikallinen, jotka huolehtivat siitä ettemme
eksyisi illan aikana :)
Tapahtumassa seilaillessa ihmettelimme miksi paikallinen tyttö ''hamstrasi'' Starbucksista kuppeja ja pillejä. Selitykseksi saimme sen, että täällä on laitonta kulkea siideri- tai oluttölkki kourassa kaupungilla ja sellaisesta saa sakot. Joten hyvinkin useilla ihmisillä näki jos minkälaista kuppia kourassa illan aikana.
Kävimme myös tutustumassa paikalliseen alkoon ja hämmästelimme alkoholin hintoja (alla oleva kuva).
| 1L = 7,85$ = 4,76€ |
Sunnuntai-iltana lähdimme ''risteilylle'' Ontario-järvelle. Valitettavasti suurimman osan ajasta riesanamme oli hyvin kylmä ja kova tuuli. :(
| Satamasta otettu kuva, juuri kun aurinko suostui hieman näyttäytymään meille 8) |
Sitten hieman kuvia, kun ilta alkoi pimenemään ja kaupungin valot
pääsivät valaisemaan keskustan korkeita rakennuksia.. ja sai meidät vain
ihailemaan miten kauniilta kaupunki näyttää järveltä katsottuna.. oOh..
Noniin palataan taas itse asiaan.
Tällä viikolla molemmat päästiin ensimmäistä kertaa työskentelmään sairaanhoitajan kanssa sekä päästiin myös tutustumaan kotisairaanhoitoon Suomi-kodissa.
Suomi-kodin rakennuksessa asuu asukkaita kaiken kaikkiaan kuudessa kerroksessa. Ylimmässä kerroksessa sijaitsee varsinainen hoitokoti. Muissa viidessä kerroksessa asuu henkilöitä, jotka pystyvät vielä toistaiseksi asumaan omassa kodissaan. Niille, jotka eivät kykene enää tekemään esimerkiksi ruokaa, on tarjolla alakerran keittiön tekemää ruokaa. Samaa ruokaa tarjoillaan sekä hoitokodissa että kotihoidon asukkaille. Kotihoidon palveluihin kuuluu ruoka, lääkkeiden jako, suihkutus sekä siivouspalvelu.
Sairaanhoitajan tehtäviin osastolla kuuluu esimerkiksi lääkkeiden jakaminen sekä raportointi sähköiseen potilastietokantaan tapahtuneista muutoksista potilaan tilassa. Lääkkeet ovat jo valmiiksi jaettu tässä hoitokodissa pusseihin kellonajan mukaan, mikä oli aika hämmentävää. Tietokoneelta sairaanhoitaja tarkisti, että pussissa on kellonajan mukaan oikeat lääkkeet, oikea määrä sekä oikea potilas. Hoitokodissa työskentelee PSW (personal support worker) nimikkeellä työntekijöitä, jotka huolehtivat asukkaiden perushoidosta.
Täällä työnjako on todella selkeä sekä vähän erikoinen verrattuna siihen, miten Suomessa hoitajat tekevät kaikkea. PSWt kertovat sairaanhoitajalle huomatessaan muutokset esimerkiksi potilaan ihossa. Sairaanhoitaja tulee katsomaan ihomuutosta ja tekee siihen tarvittaessa sidoksen ja kirjaa sen tietokantaan. PSW ei edes vaihda sidoksia, vaan sen tekee sairaanhoitaja. Kirjaamisessa huomioidaan samat asiat kuin Suomessakin, esimerkiksi painehaavan koko kirjataan ja millä sitä on hoidettu sekä mitä on laitettu sidokseksi.
On huimaa huomata, miten paljon Suomi-kodissa työskentelee vapaaehtoisia ja miten paljon asukkaille järjestetään kaikenlaista päivätoimintaa. Muutaman kerran viikossa asukkaille on tarjolla aamujumppaa, koiravierailuja, raamattu- ja kirjapiiriä sekä lauluhetkiä. Silloin tällöin tarjotaan myös mahdollisuus ravintolaretkeen ja tällä kertaa retki kohdistui Mandarin-nimiseen kiinalaiseen buffettiin. Retkellä jokaisella asukkaalla on oma ''saattajansa'', joillakin se on työntekijä, vapaaehtoistyöntekijä tai omainen. Ja tällä kertaa mukana oli myös kaikki Suomi-kodin suomalaiset opiskelijat!
![]() |
| Ravintolan sisustusta |
![]() |
Valitettavasti emme ottaneet kuvia ruokapöydistä ja tarjonnasta, sillä olimme niin keskittyneitä syömiseen :D Buffetti meinaan oli aivan uskomaton. Siellä oli niin paljon ruokaa, että tuli aivan järkyttävän suuri valinnan vaikeus. Oli riisiä, nuudeleita, ranskalaisia ja perunamuusia. Sitten oli kymmeniä eri lihoja, oli friteerattua kanaa, pippurista lihakastiketta, friteerattuja katkarapuja ja niin edelleen... Ja sitten se jälkiruokien määrä, voi hyvänen aika! Siinä kyllä söi itsensä hyvin hyvin ähkyyn...
HuOmenna vihdoin ja viimein olisi suunnitteilla lähteä katsomaan Niagaran putoukset.. jänskättää! See you later!! B)
Taru& Heidimään


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti